Jalkaväen ohjesääntö vuodelta 1932 määräsi: ”Milloin kaatuneita ei kuljeteta kotiseudulle haudattavaksi…on sotilaspapiston yhteistoimin lääkintäpäällystön kanssa … ehdotettava sopiva hautauspaikka.” Talvisodan syttyessä lähtökohta oli, että kaatuneet haudattaisiin taistelupaikkojen läheisyyteen eikä suunnitelmaa kaatuneiden evakuoimisesta ollut.
Viikon kuluttua talvisodan syttymisestä Kannaksen Armeija määräsi kaatuneiden kuljettamisesta kotiseudulle. Alkoi käytäntö, joka poikkesi muiden sotaa käyvien maiden käytännöistä. Sen seurauksena kaikkien Suomen seurakuntien kirkkomailla on sankarihautausmaat, joille sodan jälkeen pystytettiin muistomerkit. Sankarihautajaiset symboloivat suomalaisten uhria isänmaalle.
Mikkelin pitäjänkirkon edustalla sijaitsevassa sankarihaudassa lepäävät Mikkelin maalaiskunnasta kaatuneet. Kalervo Kallion ”Velvollisuus” muistomerkki pystytettiin vuonna 1959. Mikkelin kaupungin nykyisellä alueella sijaitsevat myös Mikkelin kaupunkiseurakunnan, Anttolan, Haukivuoren, Ristiinan ja Suomenniemen sankarihautausmaat.
