Blogi

Vauhdikas taival takana ja tehokas syksy edessä

Sodan ja rauhan keskus Muistin avajaisia vietetään reilun puolentoista vuoden kuluttua keväällä 2021. Äkkiseltään voisi ajatella, että aikaa keskuksen avaamiseen on vielä paljon, mutta aika juoksee vääjäämättä eteenpäin ja paljon on vielä tehtävää.

Syksy 2018 ja alkuvuosi 2019 menivät tiiviisti Muistin organisaation rakentamisessa ja henkilöstön rekrytoinnissa. Nyt meillä on toimiva organisaatio ja mitä parhain henkilöstö. Henkilökunnan valinnassa fokus on ollut monipuolisessa osaamisessa ja koulutuksessa sekä henkilöiden yhteensopivuudessa joukkoomme. Osaamisen puolesta pienellä henkilökunnallamme on varsin leveät hartiat.

Historiantutkimuksesta sisältöjohtajallamme sekä erikoistutkijallamme on vahvaa näyttöä jo useiden vuosien ajalta. Heidän tutkimuksensa ovat saaneet tiedekentässä tunnustusta. Viestinnän ja markkinoinnin saralla puolestaan pursuamme energiaa ja olemme harkitun rohkeita. Markkinointi- ja viestintäasiantuntijamme panostuksella olemmekin saavuttaneet jo nyt huomattavia tuloksia. Markkinoinnin kuntohuippua haetaan alkuvuoteen 2021.

Viimeisimpänä joukkoomme rekrytoitiin pedagogiksi pelialallakin vaikuttanut historian ja yhteiskuntaopin opettaja. Pedagogin ja näyttelyasiantuntijan inspiroivat ideat siitä, kuinka tiedekeskuksen näyttelyt tullaan luomaan, ovat kiehtovia ja luovat intoa koko joukkoomme. Muistin näyttelyissä näyttelyvieras ei ole vain passiivinen sivustokatsoja, vaan aktiivinen toimija:

”Miltä sinusta olisi tuntunut talvisodan juoksuhaudassa tai millaisia valintoja sinä olisit tehnyt keskellä sotaa?”

Muistin toimitilojen muutostöiden suunnittelu saatiin valmiiksi elokuussa 2019. Tilojen muutostöiden suunnittelua on tehty laajassa, Mikkelin kaupungin tilapalveluiden johtamassa työtyhmässä. Arkkitehtitoimisto Arkviiri Oy ja muut työryhmän jäsenet ovat onnistuneet työssään kiitettävästi. Työskentely monialaisessa ryhmässä on ollut kaikin puolin inspiroivaa.

Sodan ja rauhan keskus Muisti saa näyttely- ja yleisökäyttöön hyvin soveltuvat tilat historiallisesti arvokkaasta rakennuksesta. Näyttelytilojen lisäksi keskukseen tulee muun muassa auditorio, kokoustiloja, kahvila-ravintola, myymälä ja kirjasto. Rakennuksessa sijaitseva Päämajamuseo kytkeytyy tiiviisti osaksi keskuksen näyttelykiertoa ja asiakaspalvelua. Muistilla ja Päämajamuseolla tulee olemaan muun muassa yhteinen lipunmyynti ja kauppa. Saumatonta yhteistyötä tehdään myös näyttely- ja tapahtumatuotannoissa.

Olli-Pekka Leskinen, toimitusjohtaja